Etiketter

Leta i den här bloggen

tisdag 15 juni 2010

Meren sienieläin Discodermia calyx jaq kalykuliini

KALYKULIINIT ovat luonnon aineita, joita on eristetty merisienilajista Discodermia calyx. Se on vahva seriini-threoniiniproteiinifosfataasin estäjä ja tähän perustuen vahva tuumorien edistäjä.

WIKIPEDIA-lähteestä

Calyculins are natural products originally isolated from the marine sponge Discodermia calyx. Calyculins have proven to be strong serine/threonine protein phosphatase inhibitors and based on this property, calyculins are potent tumor promoters.


LÄHDE: Calyculin A, an inhibitor of protein phosphatases, a potent tumor promoter on CD-1 mouse skin. Suganuma M, Fujiki H, Furuya-Suguri H, Yoshizawa S, Yasumoto S, Kato Y, Fusetani N, Sugimura T. Cancer Res. 1990 Jun 15;50(12):3521-5.

Yleistä taksonomiasta

Yleistä

  • Suppeassa taksonomiassa eläinkunta jaotellaan pääjaksoihin

(vrt. kasvi- ja sienikuntien kaaret), joita nykytutkimuksen mukaan on 36 kappaletta, jotka sisältävät vielä olemassa olevia eliölajeja. Vanhemmissa lähteissä saatetaan onteloeläimet (Coelenterata) vielä tunnistaa omaksi pääjaksoksi, mutta nykyisin se on yhdistetty polttiaiseläimiin. Tietyissä yhteyksissä eläinkunnan tieteellisestä nimestä saatetaan käyttää muotoa Metazoa tutumman Animalia sijasta. Tällä samalla termillä saatetaan myös viitata vain monisoluisiin, mutta useimmin sillä tarkoitetaan koko eläinkuntaa.

Laajasta monimuotoisuudestaan huolimatta muutamien piirteiden voidaan katsoa yhdistävän kattavasti kaikkia eläimiä. Eläimet ovat monisoluisia ja niiden soluissa on sen toimintaa ohjaava yksikkö, tuma. Lisäksi ne ovat toisenvaraisia, jolloin niiden soluissa ei ole yhteyttämiskykyisiä soluelimiä, kuten vaikkapa kasveilla on fotosynteesiä ylläpitäviä viherhiukkasia.

Eläinsoluilta puuttuu kokonaan soluseinä, joka löytyy sieniltä (kitiiniä) ja kasveilta (selluloosaa). Suurimmalla osalla eläimistä on liikkumiskyky ainakin osan aikaa niiden elämästä ja alkionkehityksessä niiden elimet muodostuvat kahdesta tai kolmesta solukerroksesta (ekto-, meso-, ja endodermi).

  • Täsmällisemmässä taksonomiassa eläinkunta jaetaan kahteen alakuntaan:

sienieläinmäisiin (Parazoa) ja monisoluisiin (Eumetazoa).

Sienieläinmäisiltä puuttuu kokonaan symmetrinen rakenne, kun taas monisoluisilla on tietty säännöllinen rakenne ja symmetria. Lisäksi monisoluisten kohdalla kudosrakenteet muodostavat elimiä, jotka vastaavasti ovat osa elimistöä (esim. ruoansulatuselimistö).

  • Sienieläinmäisiin (Parazoa) kuuluu kaksi pääjaksoa:
laakkoeläimet (Placozoa) ja sienieläimet (Porifera).
  • Eumetazoa-alakunta jaetaan edelleen symmetriatyypin perusteella kahtia:
säteittäissymmetrisiin (Radiata) ja kaksikylkisiin (Bilateria).
Kaksikylkisillä eläimiltä löytyy symmetria-akseli, jonka molemmilta puolilta löytyy vastaava osa. Esimerkiksi perhosen molemmat siivet ovat samanlaisia, mutta toinen on vain peilikuva. Kaksikylkissymmetrisiltä eläimiltä voidaan löytää etu- ja takapään lisäksi myös sivusuunnassa oikea ja vasen puoli sekä ylä- ja alapuoli.
Säteittäissymmetrisiltä eläimiltä voidaan määrittää ainoastaan ylä- ja alapuoli ja ne voidaan jakaa usealla eri tavalla niin, että lopputuloksena on lähes identtiset osat.

Kaksikylkiset jaetaan vielä kolmeen osaan:

1. ruumiinontelottomat 2. valeruumiinonteloiset 3. ruumiinonteloiset. Ruumiinonteloiset jaetaan vielä alkusuisiin (Protostomata) ja jälkisuisiin (Deuterostomata). Nämä kaksi ryhmää eroavat erityisesti niiden alkionkehityksessä, jossa ensimmäisellä ryhmän jäsenillä alkionkehityksessä blastoporista kehittyy suu ja peräaukko kehittyy myöhemmin, kun jälkimmäisen ryhmän lajeilla blastoporista kehittyy peräaukko ja suu kehittyy muualta.[4]

Pääjaksot

Alla on luettelo eläinkuntaan kuuluvista pääjaksoista ja lyhyt kuvaus niiden tyypillisestä rakenteesta. Lähteenä on käytetty Integrated Taxonomic Information Systemin taksonomista tietokantaa (21.1.2009) ja täydennetty Grzimek's Student Animal Life Resource -kirjasarjalla (Thomson, 2005), johon kuvauksetkin pääosin perustuvat.

  • Säteittäissymmetriset pääjaksot
  • Parazoa-alakuntaan kuuluvat pääjaksot ( sienieläinmäiset)
  • Loput ovat kaksikylkisten eläinten pääjaksoja

Sienieläimet (Sponges) Spongier

Sienieläimet (Porifera) ovat eläinkunnan pääjakso, joka käsittää yli 5 000 etenkin merissä elävää lajia.

Rakenne

Sienieläimen perusrakenne on säkkimäinen (ns. askoni-tyyppi), jossa varsinaisia kudoksia ja elimiä ei ole. Tyvi tai jalka on yleensä kiinni kasvualustassa, ja vastakkaisessa päässä on suuaukko. Keskelle jäävän ontelon sisäpinnalla on kaulussiimasoluja eli koanosyyttejä, joiden siimojen liike aiheuttaa seinissä olevista aukoista, pooreista, sisään ja suuaukosta ulos suuntautuvan vesivirran. Näiden avulla sienieläin saa vedestä ravintohiukkasia.

Sienieläimet elävät ns. runkokunnissa, jolloin yksilöt eivät ole itsenäisiä. Perustyyppiä mutkikkaampia ovat sykoni, jossa kaulussiimasolut ovat syvennyksissä, ja leukoni, jossa ne ovat kanavien yhdistämissä siimakammioissa. Sienieläimet lisääntyvät tavallisesti jakautumalla tai silmikoimalla, mutta myös talvisilmujen (gemmula) avulla sekä suvullisesti.

Sienieläinluokat

Wikipedialähteestä

Sienieläimet jaetaan tukirangon perusteella kolmeen luokkaan:

Sarveispiisieniä ovat mm. pesusieni ja Suomessa elävät neljä lajia, mm. murtovesisieni (Ephydatia fluviatilis) ja järvisieni (Spongilla lacustris). Se viihtyy seisovassa vedessä ja muodostaa pohjakiviin tai laitureihin kymmenien senttimetrien pituisia haarovia, mikroskooppisen pienten levien vuoksi vihertäviä runkokuntia.

Riutta-akvaarioissa voi pitää sarveispiisieniä ja kalkkisieniä, niitä tulee sinne joskus elävän kiven mukana. Monet kalalajit syövät niitä mielellään.


  • Ruotsiksi:

Svampdjur, eller spongier, Porifera, är cirka 10 000 arter som till utseendet liknar svampar, men de är inte släkt med svamparna. Namnet svampdjur är vilseledande eftersom svampar bildar ett eget rike (Fungi), medan svampdjur tillhör djurriket och har ett inre skelett. Svampdjuren utvecklades för nästan 600 miljoner år sedan.

Svamp betyder etymologiskt något poröst och fuktigt (jfr. engelska swamp, "träsk", och det besläktade ordet "sump") och svampdjuren har fått sitt namn av tvättsvampen, som är en produkt framställd av vissa svampdjursarter (idag dock vanligen syntetisk). [1]

De flesta arterna lever i marina miljöer och är sedentära, vilket betyder att de är havslevande och lever fastsittande på ett underlag. De lever på att fånga partiklar som passerar genom kroppens inre kanaler. Storleken på svampdjur varierar mellan 1 cm till 2 meter.

I Sverige finns det omkring 150 arter, varav 25 lever vid västkusten, och 50 andra arter i sötvatten. Totalt sett så finns det ca 10 000 arter i världen.

Reproduceringen sker könligt eller könlöst genom avknoppning. De flesta arter är hermafroditer.

Svampdjuren delas in i kalksvampar (Calcarea), korallsvampar (Sclerospongiae), kisel- och hornsvampar (Demospongiae) samt glassvampar (Hexactinellida), utifrån uppbyggnad och material i spiklerna (skelettet). Kalksvamparna och korallsvamparna har spikler av kalcit, medan kisel- och hornsvamparna och glassvamparna har kisel som byggnadsmaterial.