Vielä Tjernobylin cesiumeita suppilovahveroissa Hyvinkäällä

https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/f2b89a3b-1549-4ca1-a5b6-6b8779757f47

Helsingin ympäristöpalvelut kertoo tiedotteessa tutkineensa Helsingissä torimyynnissä olleiden sienten lyijyn, kadiumin ja radioaktiivisen cesiumin pitoisuuksia. Kaikkien 21 näytteen joukosta kahdessa todettiin korkeita säteilymääriä.
Radioaktiivista cesiumia löytyi kahdesta suppilovahveronäytteestä. Näytteissä oli cesiumia yli Euroopan komission suositusarvon, joka on 600 becquereliä kilossa (Bq/kg). Testissä olleiden sienien tulokset olivat 1 300 Bq/kg ja 970 Bq/kg.
Korkeimman aktiivisuuden omannut sienierä oli asiakirjojen mukaan poimittu Hyvinkäältä, jonka laskeuma-alue on 2. Toinen korkean säteilyarvon sieninäyte oli Pälkäneeltä. Pälkäneen laskeuma-alue on 4. Laskeuman suuruus on jaettu luokkiin 1-5 siten, että 1 on pienimmän laskeuman alue.
Tshernobylin onnettomuus tapahtui vuonna 1986. Suomeenkin kulkeutuneen laskeuman merkittävin aine on pitkäaikainen cesium, jonka puoliintumisaika on 30 vuotta.

Näin vähennät säteilyä

Monissa kauppasienissä esiintyy yhä säteilypitoisuuksia, jotka ylittävät EU:n suosituksen. Radioaktiivista cesiumia voi vähentää liottamalla tai keittämällä sieniä vedessä. Sienten kuivaaminen ei vähennä radioaktiivista cesiumia.
Sienten käytön rajoituksiin ei ole katsottu kuitenkaan olleen tarpeellista asettaa rajoituksia, sillä sienistä tuleva säteilyannos on yleensä pieni sienien pienten kulutusmäärien tähden.
Korkeimpia laskeumat olivat Pirkanmaan, Keski-Suomen Hämeen, Päijät-Hämeen ja Uudenmaan alueilla. Voit tarkastaa oman asuin- tai mökkikuntasi Säteilyturvakeskuksen sivuilta.

Näin vähennät säteilyä

Monissa kauppasienissä esiintyy yhä säteilypitoisuuksia, jotka ylittävät EU:n suosituksen. Radioaktiivista cesiumia voi vähentää liottamalla tai keittämällä sieniä vedessä. Sienten kuivaaminen ei vähennä radioaktiivista cesiumia.
Sienten käytön rajoituksiin ei ole katsottu kuitenkaan olleen tarpeellista asettaa rajoituksia, sillä sienistä tuleva säteilyannos on yleensä pieni sienien pienten kulutusmäärien tähden.
Korkeimpia laskeumat olivat Pirkanmaan, Keski-Suomen Hämeen, Päijät-Hämeen ja Uudenmaan alueilla. Voit tarkastaa oman asuin- tai mökkikuntasi Säteilyturvakeskuksen sivuilta.
 
Pähkinäsaarelaissuomalsisten säteilyt!

Orellaniini väitöskirjatyössä - löydetäänkö siitä jotain hyötykäyttöstrategiaa?

https://gupea.ub.gu.se/handle/2077/57961
 
Advanced renal cell carcinoma - The role of orellanine and associated therapeutic challenges
Najar, Deman Hadi

Koska sienimyrkky  orellaniini selektiivisesti aiheuttaa munuaissoluissa  apoptoosin, nekroosin ja  solutoimintojen ja solukasvun  palauttumattomasti, siitä voi olla munuaissyövän viimevaiheissa  hoidollista apua munuaissyöpäsoluillekin toksisena  molekyylinä - tosin anuriatilanne on hoidettava  dialyysein. Tässä tarkoituksessa  on tehty  asiaa kartoittava  väitöstyö, jossa vahvistettiin  orellaniin myrkkyvaikutusten rajoittuminen  nefronien  munuaistubulusten epiteelisoluihin ja munuaissolukarsinomaan - orellaniinia kertyi  munuaiskorteksiin ja virtsarakkoon, virtsateiden alueelle, eikä merkittäviä vaikutuksia muihin  testattuihin solulinjoihin ollut havaittavissa.


 Orellanine is a fungal nephrotoxin selectively toxic to the human tubular epithelial cells (HTEC) of the kidney nephrons leading to kidney failure. Patients treated with renal replacement therapy after orellanine poisoning show no signs of damage to other organs in the body. 
Aims: Our main aim in this thesis is to develop chronic peritoneal dialysis (PD) in anuric rodents, to better understand the pharmacokinetic properties of orellanine and to evaluate orellanine as an experimental treatment against metastasized clear cell renal cell carcinoma (ccRCC). Methods: The first paper is an in vivo study of chronic automated PD in anuric rats. Orellanine was used to induce uremia. Blood, dialysis fluid, and tissue samples were examined for electrolyte profiles, inflammatory status, and morphology. The second paper is an in vivo study in which rats were given intravenous injections of labeled/unlabeled orellanine. The distribution of orellanine was imaged, and orellanine plasma concentrations were measured over different time points. The third paper had two parts: an in vitro part examining the effect of orellanine on HTEC, epithelial cells, ccRCC cells, and other cancer cell lines, and an in vivo part with a xenograft rat model testing the effect of orellanine on metastasized ccRCC tumors. Results: The levels of urea and creatinine in orellanine-treated rats indicated severe uremia. The automated PD system developed in our lab provided adequate dialysis. The rats gained weight and had normal homeostasis. Orellanine was cleared renally and was mainly distributed to the renal cortex and the urinary bladder. Orellanine induced necrosis, apoptosis, and disruption of cellular functions and growth on HTEC and ccRCC cells while having no significant effect on other tested cell lines at the same doses. Finally, orellanine induced significant apoptosis and necrosis in the xenografted tumors in vivo. Conclusions: Orellanine selectively causes renal failure, which is irreversible at high doses. We describe the first successful treatment of rats with severe uremia that, despite anuria, were kept healthy over a period of at least 21 days. The system can be used to improve PD and to study various aspects of uremia. The pharmacokinetic properties of orellanine were investigated and it was shown that orellanine is distributed mainly to the urinary system. Orellanine induced significant apoptosis and necrosis in metastasized xenografted tumors in vivo and showed no signs of affecting other organs. Therefore, we suggest that its therapeutic effects should be further examined as a treatment option for late stage ccRCC patient