Sienten myrkkyjä voidaan hyödyntää
Maiju Karhunen, Katja Reijonen
2. Useimmiten sienen itiöemät ovat näkyvin merkki sienten läsnäolosta.
Itiöemät eivät ole sieniyksilöitä vaan vain rihmaston osia, jotka kehittyvät ainoastaan levittämään lajin itiöitä. Rihmastot voivat säilyä maassa vuosisatoja ja jatkaa kasvuaan jopa hehtaarin kokoisena. Metsätieteiden dosentin Tarja Lehdon mukaan nykyään osataan tunnistaa sieniä DNA-menetelmin ja on todettu, että suuri osa lajistosta ei edes muodosta suuria, ihmiselle näkyviä itiöemiä.
3.Sienten ja eläinten kehityslinjat erosivat toisistaan vasta noin tuhat miljoonaa vuotta sitten, ja sienillä ja eläimillä on yhä paljon samanlaisia piirteitä.
Suurin ero eläimiin on, ettei sienillä ole sisäistä ruoansulatusta, vaan ne erittävät kasvualustaansa entsyymejä, joiden pilkkomat ravintoaineet imeytyvät sienisolujen sisälle. Vaikka sienet eivät liiku, ne aistivat ympäristöään monin tavoin havaitakseen suotuisat olot. Sienet myös pyydystävät itselleen eläinravintoa. Rihmojen lisäksi sienet käyttävät muun muassa tahmeita itiöitä ja aktiivisesti metsästäviä siimallisia parveiluitiöitä ravinnonhankintaan. Kangaslohisieni pystyy myös erittämään erittäin halvaannuttavaa myrkkyä, joka tehoaa hyppyhäntäisiin.
4.Sienet toimivat metsäekosysteemissä hyvin monella tavalla.
Noin 80 prosenttia putkilokasveista elää keräsienten kanssa symbioosissa. Sienijuuria pitkin sienet saavat isännältään hiilihydraatteja, ja kasvi saa sieniosakkaan laajan rihmaston kautta ravinteita ja vettä. Tarja Lehdon mukaan on vaikea hahmottaa maailmaa ilman sieniä.
–Kasvillisuus olisi luultavasti kokonaan toisenlaista ja ehkä vähäisempää, ellei olisi sieniä. On mahdollista, että kasvit eivät ole koskaan sopeutuneet ottamaan ravinteita todella vaikeista lähteistä, koska niillä on aina ollut sieni mukana hoitamassa tätä.
Perinteinen ajatus, että kasvilla on juuret, joilla se ottaa maasta ravinteita, on nykytiedon mukaan liian yksinkertainen. Käytännössä kaikki puun lyhytjuuret ovat sienijuurellisia eli juuri itse ei ota maasta ravinteita vaan ravinteidenotto tapahtuu sienirihmastojen avulla. Puiden mykorritsasienet ovat suureksi osaksi tuttuja ruoka- ja myrkkysieniä, kuten tatteja, rouskuja, kärpässieniä ja haperoita.
5. Homesienillä on suuri merkitys maan kasvibiomassan hajottajina ja hiilen kierrättäjinä.
Käävät aloittavat hajotustoiminnan joskus jo elävissä puissa, ja jatkavat sitä pystyyn kuolevissa ja maahan kaatuneissa rungoissa. Hajottajasienet eli saprofyytit hajottavat kuollutta eloperäistä ainetta, kariketta. Sienten hajottaessa kariketta kasveille vapautuu ravinteita helppoliukoiseen muotoon. Monet ruokasienistä, kuten korvasieni ja huhtasieni, ovat karikkeenhajottajasieniä.
Pari vuotta sitten tuli julki uusi teoria fossiilisten kertymien ja sienten välisistä suhteista.
–Kantasienissä on lajeja, jotka pystyvät hajottamaan ligniiniä, kasvien kaikkein monimutkaisinta ja vaikeimmin hajotettavaa yhdistettä. Aikaisemmin mikään eliö ei tähän pystynyt, ja sen seurauksena karikkeesta muodostui eloperäisiä, tiiviitä kerroksia, joita me kutsumme fossiiliksi polttoaineiksi,Tarja Lehto kertoo.
6.Tautia aiheuttavan sienen määritteleminen on liukuvaa siinä mielessä, että useimmat eliöt kelpaavat sienten ruoaksi puolustuskykynsä heiketessä tai kuoltuaan.
Heikentynyt yksilö tai eliön osa, kuten hautunut varpaanväli, voi olla altis tietylle sienitaudille. Esimerkiksi hiivat ovat useimmiten runsainakin normaaleja vierailijoita esimerkiksi limakalvoilla ja aiheuttavat taudin vain muun perussyyn salliessa, esimerkiksi antibioottikuurin jälkeen.
7.Sieniä voidaan hyödyntää monella tavalla elintarvikkeiden valmistuksessa.
Esimerkiksi jäkälistä saatua jäänestoproteiinia käytetään parantamaan jäätelön rakennetta. Saccharomyces-suvun hiivoja tarvitaan muun muassa leivonnassa sekä alkoholijuomien, kuten oluen ja viinin valmistuksessa. Alkoholijuomien valmistus perustuu näiden hiivalajien tehokkaaseen kykyyn muuttaa kuusihiilisokereita etanoliksi. Erilaisia pensselihomeita käytetään myös homejuustojen kypsytyksessä. Homeiden tuottamia entsyymejä tarvitaan myös viinin kirkastamiseen sekä rypäleiden maseroimiseen eli uuttamiseen.
8. Ihmisten kannalta sienten tuottamista yhdisteistä ehkä merkittävimpiä ovat kotelosienten tuottamat antibiootit, kuten penisilliini ja kefalosporiini.
Sienet käyttävät näitä muita eliöitä tappavia tai niiden kasvua rajoittavia aineita puolustautumisessa sekä elintilan raivaamiseen.
Myös korkean kolesterolin hoidossa käytettävät statiinit ovat peräisin nuija- ja pensselihomesienistä. Tiettyjä sienten myrkkyjä voidaan hyödyntää lääketeollisuudessa. Torajyväalkaloideihin kuuluvaa ergotamiinia käytetään migreenilääkkeenä sen verisuonia supistavan vaikutuksen vuoksi.
Suomessa tutkitaan sienten vettähylkivien hydrofobiinien käyttöä lääkeaineita sisältävien nanopartikkeleiden päällyksinä. Hydrofobiinia hyödynnetään jo nyt luomaan erilaisia emulsioita, vaahtoja ja kalvoja.
9. Kasvitauteja aiheuttavat sienet aiheuttavat isoja ongelmia maanviljelijöille.
Esimerkiksi perunasyöpä voi aiheuttaa huomattavia taloudellisia tappioita. Se säilyy maassa kestoitiöinä, jotka voivat säilyttää tartutuskykynsä kymmeniä vuosia. Harmaahome taas pilaa helposti muun muassa mansikoita ja juureksia. Viljantähkien torajyväsieni voi sopivissa oloissa tuottaa viljaan ihmisille haitallisia myrkkyjä. Arviolta 25 prosenttia maailman vuosittaisesta sadosta on hometoksiinien saastuttamaa, ja joka vuosi 1000 miljoonaa tonnia ruokaa pilaantuu homemyrkkyjen vuoksi.
Pahin sienituhojen aiheuttaja Suomen metsissä on juurikääpä eli maannousema, joka aiheuttaa taloudellisia tuhoja lahottamalla pystypuuta. Maannousemaa vastaan onkin kehitetty ja kehitteillä erilaisia kemiallisia ja biologisia torjuntamenetelmiä.
10. Kaupallisesti saatavissa olevista entsyymeistä 60 prosenttia on peräisin sienistä.
Useimmat kaupalliset sienten entsyymit on tarkoitettu elintarvike- ja pesuaineteollisuuden käyttöön. Esimerkiksi farkkujen vaalentamiseen käytetyt entsyymit, mehujen kirkastamiseen tarkoitetut pektinaasit ja tiskikoneiden pesuaineissa hyödynnetyt lipaasit ovat peräisin sienistä.
Muut lähteet: Sari Timonen ja Jari Valkonen (toim.): Sienten biologia. Gaudeamus 2013.
